Varustetesti: Aurinkopaneeli SilverCrest SLS 13 A1 (aka aurinkokennolaturi)

Reilun kuukauden päästä aloitamme pyöräilyretkemme Suomen (ja EU:n) pohjoisimmasta pisteestä kohti Kotkaan. Reittiä on tarkoitus piirtää kartalle älypuhelimen avulla ja pyrimme myös kertomaan kuulumistamme reissun aikana eri some-kanavillamme. Jotta homma onnistuu toivotulla tavalla, pitää huolehtia, että myös laitteissa riittää virta.

Jonkinlainen valikoima virtapankkeja (aurinkokennoilla ja ilman) onkin lähdössä matkaan sekä pari kappaletta USB-liittimillä varustettuja aurinkokennolatureita. Näistä aurinkokennolatureista toinen tuli hankittua tänään ja koska aurinkokin paistoi, niin pitihän sitä sitten testata.

Pikatestin perusteella voidaan todeta, että "jatkoon".
Kiitos aktiivisen lähipiirin, Lidl:ssä tänään (1.6.) alkanut "Yökylään taivasalle"-kamppis ei jäänyt huomaamatta. Kampanjassa huomio kiinnittyi kohtuullisen hintaiseen taiteltavaan SilverCrest-merkkiseen aurinkopaneeliin, joka ainakin teoriassa näytti oikein sopivalta turvaamaan retken virtatarpeet (ainakin, jos aurinko taivaalta säteitään meille suo).

Lidlin verkkosivuilla ei aurinkokennolaturista ainakaan liikaa kerrottu (kuva: ruutukaappaus Lidlin verkkosivuilta)
Aurinkokennolaturin pakkaus tiesi kertoa ulostulovirran voimakkuudeksi parhaissa olosuhteissa 2 ampeeria. Koska pakkaus ei tuntunut liian kookkaalta ja painavalta mukana kuljetettavaksi ja takuu oli muhkeat 3 vuotta, tuli hankintapäätös tehtyä.

Lukemat ovat vastaavat monessa älypuhelimen mukana tulevassa laturista
Aurinkokennolaturin virallinen nimi ohjeissa kuuluu Aurinkopaneeli SilverCrest SLS 13 A 1. Nimen numeroista voi toki suoraan etsiä jotain merkityksiä, mutta onneksi ohjeista löytyi tarkempiakin teknisiä tietoja, jotka on lueteltu seuraavassa:
  • Ottoteho: n. 13,2 W
  • Lähtöjännite/-virta: 5,0 V DC +/- 5 %, 2 A
  • Mitat (L × K × S): n. 275 × 190 × 38 mm
  • Paino: n. 670 g
  • Käyttölämpötila: 5 °C - 45 °C
  • Ilmankosteus käytön aikana: enint. 85 % suht. kosteus (ei tiivistymistä)
  • Varastointiolosuhteet: -5 °C - +50 °C, enint. 85 % suht. kosteus (ei tiivistymistä)
Käyttöohjeissa (, jotka olivat ihan selkeää suomea) oli annettu myös käyttövinkkejä. Vinkit voisi tiivistää muotoon "aseta kennot kohti aurinkoa". Tämä vinkki mielessä siis pihalle aurinkokennolaturia testaamaan.

Avattuna pituutta löytyy hiukan alle 90 cm
Leveyttä on n. 28 cm
Päällisin puolin tarkasteluna laturi vaikuttaa laadultaan hyvältä. Laturin runkona käytetty kangas on keinokuitua eikä ime vettä itseensä. Pienet roiskeet eivät todennäköisesti menoa haittaa, mutta kukapa sitä sateella auringonvalolla toimivaa laturia haluaisi käyttää. Ompeleet ovat siistit ja varsinkin tarrat vaikuttivat olevan napakasti kiinni kankaassa ja tarttuvan sitkeästi jopa toisiinsa. Lisäksi mukaan ympätyt purjerenkaat mahdollistavat laturin kiinnittämisen vaikkapa repun selkään, jolloin laitteita voi latailla myös pyöräillessä.

Puhelin latautuu ja sehän se on homman tarkoituskin
Laturi on varustettu neljällä aurinkokennolla ja kahdella USB-portilla. Ainakin siis teoriassa laturilla voi ladata kahta laitetta yhtäaikaa. Kahden älypuhelimen lataaminen onnistui myös testin aikana täydessä auringonpaisteessa. Koska lähtövirraksi on luvattu maksimissaan 2 ampeeria, pitää ladattavien laitteiden toki olla sellaisia, että eivät yhdessä tarvitse suurempaa virtamäärää.

Ladattava laite tarralla suljettavaan taskuun ja laturin voi ripustaa vaikka ylösalaisin puuhun laitteen silti putoamatta.
Kahden puhelimen lataaminen onnistui, joskaan taskuun ei mahdu kuin yksi (tämän kokoluokan) laite kerrallaan.
Auringonpaisteessa virrattoman (2800 mAh akulla varustetun) älypuhelimen saa ladattua täyteen n. kolmessa tunnissa. Jos siis aurinkoa riittää, tuo tämä hankinta meille jo yksinään virtaa riittävästi ainakin puhelinosastolle. Tarkistuspunnistuksessa saimme laturille massaksi 700 g, mikä ei ole liikaa sen tuoma hyöty huomioiden.

Taitettuna koko on luokkaa A4
Pikaisen pihatestin perusteella laitteesta ei siis löytynyt huomautettavaa. Astetta tiukempaan testiin laite pääsee noin kuukauden päästä. Uskomme, että laite tulee kestämään tulevan reissun käänteet ja hankinnasta on iloa myös jatkossa. Tämä kaveri siis ehdottomasti jatkoon.

Tällä erää ei tämän ihmeellisempää. Palataan taas astialle, kun uutta kerrottavaa ilmenee.

Kommentit

  1. Kiina-kaupasta tuon tehoisia aurinkolatureita 25-40 euron hintaan. Kiinassahan tuo Lidlin Silvercrestkin on aika varmasti valmistettu, että siinä suhteessa hinta kohdallaan. Kolmen vuoden takuu plussaa, koska eihän Kiina-kaupan tuotteilla liene tuo takuupuoli kovin kummoinen.
    Hankalampi joka tapauksessa asioida kuin Lidlin kanssa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit