Päivä 9: Anterinmukka

Edellisenä päivänä olimme saapuneet Urho Kekkosen kansallispuiston alueelle, jossa olimme päässeet nauttimaan ensimmäiset kansallispuistopyöräilykilometrimme. Pyöräilyreitiltä olimme poikenneet Kiertämäjärven autiotuvalle yöksi ja alkavan päivän tavoitteena oli suoriutua ainakin Anterimukkaan saakka.

Aamuisia maisemia; taustalla Ylilompolo 

Suuria kilometritavoitteita ei alkavalle päivälle oltu siis asetettu. Ainakin pyöräilyreitin alkuosa oli osoittautunut kohtalaisen haastavaksi reitiksi kulkea täyteen lastattujen pyörien kanssa. Reitti oli pääosin kulkenut mönkijäuraa, jonka pohjan muodosti pehmeä rantahiekka. Hiekan päällä taas löytyi pyöreitä kiviä kokoluokaltaan nyrkistä jalkapalloon. Ns. läskipyörillä homma olisi ollut vielä kohtalaisen mielekästä, mutta omien pyöriemme renkaiden leveys ei ollut aivan riittävä, varsinkaan mukana kuljetettavien varusteiden kanssa, kyseiselle tien päällykselle. Luotimme siis siihen, ettei matkanteko ainakaa edellistä päivää helpompaa ole ja täten tavoite oli astettu sopivan matalalle. Toisaalta, jos matka sujuisi kuin tanssi, niin sittehän sitä voisi jatkaa eteenpäin.

Kaitsu täyttämässä juomavesivarastoja

Matkaan päästiin aamukahdeksan jälkeen ja reilun parin kilometrin suo-osuuden jälkeen olimme jälleen rajavyöhykkeen pinnassa kansallispuiston polkupyöräreitillä. Siitä sitä sitten vain hypättiin satulan selkään ja seikkailu pehmeällä hiekkatiellä sai jatkua.


Kaitsu hakee tien reunasta hiukan kovempaa maaperää ja yrittää pysyä mönkijän renkaan kovettamalla uralla

Ensimmäiset 10 kilometriä olivatkin sitten nousua. Nousu alkoi loivalla 8 kilometrin osuudella, minkä aikana merenpinnasta noustiin 50 metriä ylöspäin. Seuraavaan 50 metrin lisäykseen tarvittiin enää kahden kilometrin eteneminen, joten matkanteko hidastui huomattavasti, kun ne viimeisetkin polkemishalut katosivat.


Ensimmäisen loivemman nousun katkaisi mukavasti Harrijärven rannalta löytyvä huoltotupa. Kellokin oli sen verran, että oli aika lounastaa ja kun huoltotuvan seinästä löytyi vielä pistorasia, olivat asiat hetkisen taas paremmin kuin hyvin. Pihapiirin tulipaikassa vietetty lounashetki ikuistettiin myös osin liikkuvalle kuvalle.



Ruokailun jälkeen eteneminen jatkui taas hetken hiukan reippaammin, mutta jyrkän osuuden alettua alkoivat taas hyttyset häiritä tavallista enemmän ja tiekin oli typerän pehmeää.

Kohta kuitenkin päivän etapin huippukohta (ainakin korkeuden suhteen) oli saavutettu ja alamäen valloitus alkoi. Alku olikin vauhdikas ja matka taittui nopeasti. Toinen meistä pääsikin nopeasti mäen kanssa sinuiksi ja lasketteli kohtalaisen vauhdikkaasti aina juurelle saakka. Hetken siinä ihmeteltyään yksinäisyyttään heräsi huoli kaverista ja oli palattava tutkailemaan äsken edettyä reittiä.

Toisen matkaajan alamäkiajo oli alkanut niin ikään vauhdikkaasti, mutta noin 500 metrin rynkytyksen jälkeen oli kuulunut epämääräinen ryminä pyörän takaosasta ja takarenkaan pyöriminen oli loppunut kuin seinään. Pikaisen kirosanojen säestämän tutkimisen jälkeen heräsi ajatus rikkoutuneesta keskiöstä, joka teki takapyörän pyörimisestä mahdotonta. Pehmeästä hiekasta oli kuitenkin tässä kohtaa hyötyä ja matka jatkui hitaasti mutta varmasti pyörää raahaten. Takarenkas ei pyörinyt, mutta eipä siitä suurta haittaa pehmeällä hiekalla kuljettaessa ollut.

Hetkisen ähellyksen jälkeen tiemme kohtasivat jälleen ja pyörän tarkempi tutkiminen alkoi. Selvisi, että tarakan pari pulttia oli päättänyt irtisanoutua reissun jatkamisesta ja niin tarakka oli asettunut sellaiseen asentoon, ettei takarengas yksinkertaisesti mahtunut pyörimään. Onneksi pyörässä oli muutama ylimääräinen tarkoitukseen sopiva pultti joutavana ja kohta pyörä olikin taas ajokunnossa.

Niin ja kumman pyörä sitten mahtoi olla kyseessä? Annetaan nyt vaikka sellainen vinkki, ettei tuohon pyörään muita vikoja matkan aikana enää tullut.

Kaunista ja kuohuvaa Anterijokea

Seuraava suunniteltu tauko pidettiin sitten Anterijoen pyöräparkissa, johon pyöräilyreitti päättyy. Parkki on käytännössä tien varresta löytyvä laavu, johon virittelimme tule ja keittelimme teet. Hetken huilailun jälkeen saimme seuraa kolmesta retkeilijästä, jotka kertoivat tulleensa Anterimukasta. Saunassa oli ollut heidän lähtiessään saunojia, joten meitä odottaisi todennäköisesti lämmin sauna perillä. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen jatkoimme matkaa ja mielessä alkoi kypsyä ajatus yöpymisestä Anterimukassa, vaikka päivän siirtymä jäisikin huomattavasti viime päiviä lyhyemmäksi.


Reitti Anterimukan autituvalle (aka Keskon kämppä) oli sekin nousua eikä maaston puolesta tarjonnut juurikaan ajomahdollisuuksia. Reitti seuraili Anterijokea ja paikoin maasto oli myös hyvin märkää. Noin kilometri ennen tuvan pihapiiriä, pääsimme jälleen harrastamaan vesistön ylitystä, mutta vain muutaman metrin verran. Ohessa Markon tyylinäyte tuosta suorituksesta.



Itsessään Anterimukan tupa olikin sitten aivan omalla tasollaan aiemmin kokemiimme verrattuna. Tilaa olisi ollut vaikka suuremmallekin seurueelle, mutta nyt saimme jälleen koko tuvan omaan käyttöömme. Kuten arvelimmekin, niin joen rannasta löytyvä sauna oli myös oikein mainio ja luvatusti jo valmiiksi lämmin. Lämpö ei aivan löylyihin riittänyt, joten Markon viritellessä tulta kiukaaseen, aloitti Kaitsu illallisen väsäämisen.

Illan ohjelma koostuikin sitten varusteiden kuivattelusta ja korjaamisesta. Kaitsu pistäytyi myös saunassa ja uimassa. Marko ehti kaivaa ensimmäistä kertaa huuliharpun repusta ja tulihan sitä syötyäkin hyvin. (Illallisen kokkailusta on myös videomateriaalia, joka tuodaan julki jahka ehditään.)

Tuvasta löytyy mm. komea takka ja oven päältä pöllöaiheinen sisustuselementti
Anterimukan sauna

Tilastotietoja

Kilometrejä ei päivälle kauhesti kertynyt ja lisäksi sovellus tai sen käyttäjä pätki paikoitellen. Seuraavia numerotietoja saatiin kuitenkin talteen.
  • Etäisyys: 21,9 km
  • Kesto: 5 tuntia, 24 minuuttia ja 55 sekuntia
  • Keskinopeus: 4,0 km/h
  • Vähimmäiskorkeus: 185 m
  • Enimmäiskorkeus: 323 m
  • Kokonaisnousu: 368 m
  • Kokonaislasku: 298 m
Lyhyestä virsi kaunis (Kuva: Google My Maps)



Kommentit

Suositut tekstit