Päivä 11: Koomamarssin 2. osa

Heinäkuisen torstaipäivän alkupuolisko oli sujunut sujuvasti Urho Kekkosen kansallispuistossa Siulanruoktun autiotuvalta Peuranselän vastaavalle saakka. Peuranselässä oli nautittu ravitseva ja ennen kaikkea kauniisti esillepantu päivällinen ja täysin vatsoin jatkoimme kohti Kemihaaraa.

Päivällinen nautittu ja kohti uusia seikkailuja

Tuon maittavan päivällisen jälkeen oli vuorossa nousu Härkämurustaa pitkin hiukan korkeammille tasoille. Reilun kahden kilometrin yläviistoon kulkemisen jälkeen olimme ns. huipulla 200 metriä päivällistaukopaikkaamme korkeammalla. Ilmankos sitä Härkämurustan päällä taas tuntui siltä, että olikin pienen evästauon paikka.

Kiipeäminen Härkämurustaa pitkin on alkanut

Marko valmistautumassa taukoon pikkupuron varrella

Murustan päältä polku johti meidät seuraavaksi aiemmin kokemiamme soita suuremman suon laidalle. Onneksi suo oli varustettu pitkospuilla ja niin alkoikin retken ensimmäinen pitkospuuelämys. Onhan noita pitkospuita kuljettua aiemminkin, mutta molemmat olivat nyt ensimmäistä kertaa tekemässä sitä täyteen lastatun polkupyörän kanssa. Leveyttähän pitkospuilla ei juuri liikaa ollut ja paikoitellen toinen käytetyistä lankuista oli luonnonvoimien pehmentämä. Kovin tarkasti sai siis taaskin harkita askeleitaan ja pyörän renkaiden asentoa. Ja niin kovin kovin useasti pyörän poljin muistitti olemassaolostaan kipeästi pohkeeseen törmäten.

Peuraseljänjänkän pitkospuut kokeilussa

Suon ylittämisen jälkeen tavoitimme jälleen mönkijäuran ja poroaitaa seuraten matka eteni taas oikeinkin mukavasti. Matkan lisäksi myös kellon viisarit etenivät omaa tasaista tahtiaan ja hiukan ennen iltakymmentä oli jälleen edessä pienimuotoinen välihaaste. Olimme jo monta kertaa aiemminkin kulkeneet poroaidan puolelta toiselle ja aina aidassa oli ollut jonkinlainen portti. Kuitenkin tällä erää portin tilalla olivatkin portaat.

Sitä ei voi ylittää... Eiku, se siis pitää ylittää.

Pienen pähkäilyn ja eväsnapostelun jälkeen totesimme poroaidan toiselle puolelle siirtymisen parhaaksi strategiaksi mallin mies yli ja pyörä ali. Ensin aidan ylitti Marko, jonka jälkeen pyörät alittivat sen ja lopuksi Kaitsu kirmasi gasellin ketteryydellä aidan toiselle puolelle. Ja taas sitä mentiin, ensin polkua ja lopulta tutuksi tullutta mönkijäuraa pitkin.

Mönkijäura olikin oivallinen valinta. Pyörä kulki kivasti renkaiden painaumassa ja omat jalat sai asetella kahden uran välissä olevalle korkeammalle kohdalle. Kuivaahan ei toki ollu millään korkeudella, mutta mukavaa vaihteluahan se oli asetella välillä itseään eri korkeudelle verrattuna kanssaraahattavaan.

Jussinmurustan laavulla lämmittelemässä

Vuorokauden vedellessä viimeistä tuntiaan saavuimme Jussinmurustan laavulle. Aiemmin olimme usein tyytyneet puliukkokeittimen tehokkaaseen tapaan tuottaa lämpöä, mutta tällä kertaa virittelimme astetta isomman valkean tulipaikalle, jotta teeveden lämmittämisen lisäksi saisimme hiukan lämpöä myös itsellemmekin. Kenkien lisäksi myös muutama vaatekappale pääsi kuivumaan loimun lähelle.

Laavulla oli mukava lämmitellä syömisen ohessa, mutta koska tavoitteeseemme oli vielä matkaa linnuntietäkin mitattuna yli 13 kilometriä, päätimme jatkaa matkaa.

Vuorokauden vaihduttua perjantain puolelle alkoivat leppoisan matkakeskustelun lomassa lymyilevät tauot pidetä. Samaa tahtia alkoivat askeleet lyhentyä, mutta matkaa kuitenkin jatkettiin. Taukoja taas pidettiin aiempaan tiheämmin, mutta ne olivat kovin lyhyitä ja koska oikeastaan kaikki tarpeellinen oli tosiaan tullut päivän aikana jo kerrottua, niin taukohetki käytettiin 100 % eväiden syömiseen. Eräänä pikaisena eväshetkenä Kaitsu kaivoi repustaan kyrillisillä kirjaimilla varustetun paketin, joka hajun puolesta olisi tuomittu akvaariokalojen tai kissojen ravinnoksi mutta kelpasi hyvin tähän hetkeen. Ja toisaalta makunsa puolesta oikeastaan vain puolsi pikaista nauttimista

Niin. Kuvia ei sitten Jussinmurustan laavun jälkeen tullutkaan napattua. Kaikki energia käytettiin kulkemiseen ja vaikka muutama ihan - ainakin näin jälkikäteen makusteltuna - hauska hetki tapahtuihin, niin sellaisen kuvaaminen olisi saattanut vaikuttaa loppureissuun ilmapiiriä heikentävällä tavalla.

Lopulta sitä sitten saavuttiin Keminmukan tulipaikalle. Hetken istahdustuokion jälkeen syntyi päätös leirin pystyttämisestä ja niin 18,5 tuntia kestänyt koomamarssi sai päätöksensä aamuyöllä kello 4. Kemihaarasta jäätiin siis n. 4 kilometrin päähän, mutta oikeastaan hyvä niin.

Tilastotietoa

Tilastointiohjelma toimi jälleen ja seuraavassa nippelitietoa. Kestosta on vähennetty taukoja, mutta muuten tilastot sopivat oikein hyvin oheisen kuvan reitille.

Kemihaara lähestyy... (kuva: Google My Maps)

• Etäisyys: 34,3 km
• Kesto: 13 tuntia, 59 minuuttia ja 19 sekuntia
• Keskinopeus: 2,5 km/h
• Vähimmäiskorkeus: 190 m
• Enimmäiskorkeus: 389 m
• Kokonaisnousu: 768 m
• Kokonaislasku: 769 m