Päivä 24: Vihdoinkin kotona!

Niin se sitten koitti. Reissun viimeinen aamu valkeni vähäsateisena. Yöllä oli ehkä hiukan ripsinyt, mutta leiriä purkaessa sitä ei tullut kummemmin mietittyä. Nyt oli oikeastaan ihan sama miten päin kamat pakkaisi. Kuivumaan ne saisi sitten kotona kuitenkin.

Klo 6:30 oltiin jo innokkaina hereillä


Erityistä aamua päätettiin juhlistaa radio-ohjelmalla, joten Marko kaivoi repustaan mukana kulkeneen patteriradion. Radio oli otettu muutaman kerran aiemminkin esiin, mutta hiukan heikolla menestyksellä sopivia radiokanavia oli löytynyt. 

Marko virittelee radiovastaanotinta soittamaan hetkeen sopivaa taustamusiikkia

Nytkään ei oikeastaan mitään fiilikseen sopivaa musiikkia tullut taikalaatikosta, joten kamat kasaan ja viimeisen kerran tien päälle. Reitti olikin kohtalaisen tuttu ja isompia yllätyksiä emme uskoneet kohtaavamme.

Tien päällä. Kotiin n. 70 km.

Ensimmäinen tavoite oli polkaista Miehikkälän perukoilta ensin Virojoelle ja sen jälkeen Museotietä pitkin Haminaan. Haminassa syötäisiin viimeinen retkilounas ja sitten Karhulaan.

E18-tien rakennushässäkän liiikenne valot pysäyttelemässä kiireisiä kulkijoita

Kotiväkeä ja paikallislehden toimittajaa informoitiin arvioidusta saapumisajasta ja samalla vahvistettiin, että maaliviiva vedetään Karhulaan Polkupyöräliike Koskenkorvan edustalle. Pyörät jäisivät sinne hetkeksi hoitoon ja ehkä huoltoonkin.

Museotien alussa

Virojoen keskustaan saavuimme jo reilusti ennen kymmentä ja ehdimmekin piipahtaa Museotien alussa sijaitsevassa kesäkahvilassa. Limonaadit ja jotkin pikkusuolaiset nautittuamme siirryimme Museotielle.

Museotiellä

Museotien lopussa

Museotie oli tullut osittain tutuksi jo retkelle valmistauduttaessa (lukaise Kenttätesti #3), eikä tie tarjonnut juurikaan yllätyksiä; kauniita maisemia toki sitäkin enemmän. Se on toki mainittava, että museotien nousut ja laskut eivät enää niin isoilta tuntuneet kuin aiemmin.

Viimeisen kenttälounaan seuralainen

Museotien päässä oli tuttu levähdysalue ja koska olimme selvästi jo iltapäivän puolella, oli lounas paikallaan. Risukeitin viriteltiin tulille viimeisen kerran ja riisit pääsivät kypsymään.


Aika vähän jäljellä

Lounaan jälkeen fillairoitiin Haminan ympyröiden läpi kohti Neuvotonta. Reitti kulki ns. vanhaa tietä pitkin ensin E18 eteläpuolella ja ennen Karhulaa sen pohjoispuolella. Saapumisajaksi olimme arvelleet klo 15, mutta hiukan etuajassa lopulta "maaliviiva" ylitettiin kotiväen ja ystävien riemuksi. Seuraavalla videolla kotiinpaluun viimeiset polkaisut.


Tilastot

Viimesen retkipäivän siirtymä oli n. 70 kilometrin pituinen. Rauhassa ajellessa ja leppoisia taukoja pitäen saatiin siihen mukavasti aikaa kulumaan, vaikka aikaisin aamulla matkaan lähdettiinkin.
  • Etäisyys: 70,8 km
  • Kesto: 4 tuntia, 31 minuuttia ja 21 sekuntia
  • Keskinopeus: 15,7 km/h
  • Vähimmäiskorkeus: 25 m
  • Enimmäiskorkeus: 73 m
  • Kokonaisnousu: 503 m
  • Kokonaislasku: 521 m

Se on siinä. (Kuva: Google My Maps)

Heipsis hei


Sellanen oli se reissu ja sitä kautta tämä blogi hiljenee arkistomoodiin. Youtube-kanavallemme ilmestynee vielä videoita tähän reissuun liittyen jatkossakin, mutta onhan niitä uusia reissuja. Juuri tämän hetken akuuteimmat touhut voit vilkaista Facebook-sivuiltamme.

Niin ja toki aina voi aloittaa tämän reissun juttusarjan uudelleen tästä.

Kommentit

Suositut tekstit